Vapaapäivä, Be'er Sheva

Beit Shean National Park

Sabattipäivän lounaspaikalta parvekenäkymät

Uimarantanäkymiä. Vesi oli lämmintä, mutta ilma ei.

Rakas Päiväkirja.

Pääsin vihdoin tapaamaan sukulaisiani Beit Sheaniin ja viettämään neljä päivää vapaata.
En ole nähnyt pikkuserkkujani ainakaan kolmeenkymmneneen vuoteen, joten nyt oli aika.
Meillä oli aivan mahtavaa aikaa yhdessä Sabattia viettäen.
On ollut mielenkiintoista tutustua Juutalaisuuteen ja uskonnon traditioihin.
Pääsin myös vierailemaan heidän iäkkään äitinsä kanssa kansallispuistossa, ja ruokailimme myös aivan mahtavassa ravintolassa, jossa, niin kuin kuvasta näkyy, alkupaloja oli montaa sorttia.

Työharjoittelun puolesta olen jo päässyt paremmin talon, työntekijöiden ja asukkaiden elämään. Olenhan täällä ollut jo lähes kaksi kuukautta. Aika on kulunut todella nopeasti.

Juuri samana päivänä, kun lähdin junailemaan itseäni sukulaisten luokse pohjoiseen, yksi asukkaista yritti lyödä minua ja toinen löikin sitten monta kertaa. Olen kertonut, miten meillä on työtoimintaa aina sunnuntaista torstaihin aamupäivisin, ja joillakin asukkailla ei ole motivaatiota olla työpaikalla. Minun tehtävänäni on kuitenkin heitä viedä sinne ja varmistaa, että he pysyvät siellä. Aina tämä ei ole mukava tehtävä, ja joskus saattaa ottaa osumaa, kun aikuinen mies alkaa pyörätuolissa huitomaan nyrkeillä. Heidän lääkityksellä on tosin myös osuutta asiaan. Joskus erään asukkaan unilääkityksen vaikutus jatkuu pitkälle päivään ja tekee hänen olonsa sekavaksi.

Tunnen suurta sympatiaa päivystyksessä työskenteleviä ammatti-ihmisiä kohtaan, jotka tulevat esim. puukotetuiksi auttamistyössään. Vanhusten kanssa työskentelevät myös saavat paljon aggressiota osakseen työtehtävissään. Surullista arkipäivää monelle.

Tämän viikon työviikko onkin minulla nyt kuusipäiväinen, että saan kurottua vapaapäiviäni kiinni. Paljon olemme olleet nyt sisätiloissa, sillä ilmat eivät ole päivisinkään olleet kovin lämpimät ja myös vettä on satanut lähes joka päivä. Toivon ihan asukkaidenkin puolesta, että ilmat pian paranevat, sillä pelkästään sisätiloissa pyöriminen ja samojen naamojen ja seinien tuijottaminen myös lisää aggressioita.

Hepreatunnilla kertaamme paljon samoja asioita, sillä koko ajan tulee uusia ihmisiä, kun entisiä poistuu. Kertaus on vain hyvä asia. Osaan jo paljon yksittäisiä sanoja ja jotain jopa osaan yhdistellä auttavasti. Tärkeintä kuitenkin, että osaan jollain tavalla kommunikoida talossa. 

Tänään tosin olen paljon puhunut parille asukkaalle englantia, sillä he ymmärtävät hyvin ja osaavat myös jollain tapaa vastata ´ken´eli kyllä hepreaksi. Minulle on ollut tärkeää oppia kommunikoimaan heidän kanssaan jollain lailla, sillä koen olevani vahvimmillani silloin, kun pystyn keskustelemaan. Sen takia varmaan olen alussa kokenut vielä haastavammaksi kaiken, koska ei ole yhteistä kommunikointikeinoa. Nyt heprean sanojen löydyttyä niitä alkaa olla enemmän. Myös jonkinlainen tuttuus ja yhteys selkeästi joidenkin asukkaiden kanssa on muodostunut.

Eräänä päivänä myös asukas, joka ei ole halunnut olla minun kanssani missään tekemisissä, osoitti kiinnostusta ja halusi halia kanssani. Se oli jonkinlainen läpimurto sillä alueella. Nyt osaan olla hänen kanssaan rennommin tekemisissä.

Syöttämisasioissa olen päässyt myös seuraavalle tasolle joidenkin asukkaiden kanssa, kun olemme tulleet tutummaksi. Enää ei mene välttämättä puolta tuntia yhdessä ruokailussa.

On ollut myös mukavaa huomata, että erään asukkaan kanssa pystyn olemaan tulkki hänen toivomuksistaan esim. uusille Caregivereille, jotka eivät vielä osaa tulkita hänen eleitään ja äännähdyksiään.

En ole paljon äänessä silloin, kun paikalla on asepalvelustaan suorittavia nuoria naisia viikolla työtehtävissään tai muita työntekijöitä asukkaiden kanssa. Minulle on tullut tärkeäksi, että esim. illalla ennen asukkaiden nukkumaan menoa saan heidän kanssaan kahden kesken höpötellä ja lauleskella unilauluja. Silloin saa kaikkein parhaimman palautteen, kun saa vastaansa hymyn.

Edelleenkään minusta ei saa askartelijaa eikä käsityöihmistä, ei edes täällä. Suosittelen tätä paikkaa siis todella lämpimästi heille, jotka tykkäävät kyseisistä asioista, sillä niissä asioissa saa avustaa täällä päivittäin ja saa myös päästää oman luovuuden aivan valloilleen.

Mitä olen tähän mennessä oppinut?

Ainakin olen muistanut taas sen menneiltä vuosilta, että pitää olla silmät selässäkin, ja sekunnissa voi tapahtua paljon.

Olen oppinut kuuntelemaan paremmin kehon kieltä.

Olen oppinut rauhoittumaan ja hiljentymään.

Olen hyvin kiitollinen jokaisesta opettavaisesta hetkestä asukkaiden ja työntekijäiden kanssa.

Olen kiitollinen kaikista ihanista vapaaehtoiskamuista.

Olen kiitollinen, että saan illalla käydä väsyneenä nukkumaan.

Kipeä olen edelleen, mutta yritän unohtaa sen. Toivon vaan, että yölämpötilojen kohoaminen muuttaa tilanteen. 

KotoSuomessa sitten on otettava itseään niskasta kiinni ja aloitettava mittava yleiskunnon kohotus, että ei ihan mene sanan mukaisesti läskiksi.