Päivä viisi

Rakas päiväkirja.

Tämän päivän alkamisesta todisteena tämä kohinaa oleva videopätkä, jossa poljen hengästyneenä tuulta uhmaten kohti tuntematonta.

En ollut jännittynyt tai peloissani. Todennäköisesti odotin jotain pahempaa mitä päivästä lopulta tuli.

Päivämme alkoi aamupalalla asukkaiden kanssa. Toiset pystyvät syömään itse autettuna, useimmat eivät pysty syömään lainkaan itse.

Minun tehtäväni olisi ollut tänään ja ajateltuna koko viikon lähinnä seurata mitä tapahtuu, mutta pelkästään tiellä oloon ja toljottamiseen on vaikeaa pystyä.
Pääpointti kaiken seuraamisessa on se, että opin tuntemaan asukkaiden mielen maisemaa ja tapoja.
Vaikeasti vammautunutta ihmistä lähellä on vaikeaa olla, jos ei anna hänelle ensin aikaa myös oppia tuntemaan minut.
Seuraava kuukausi tulee olemaan aikaa, jolloin teen itseäni tutuksi talossa ja tutustun tapoihin.

Tänään sain eräälle asukkaalle kuitenkin jo sukat jalkaan ja toiselle pari palaa leipää suuhun.
I call it a great start 💪

Täällä on annettava itselleen armoa, ettei osaa kieltä, ja että tulen kuitenkin toimimaan näiden ihmisten parissa vain neljä kuukautta. Ei ole tarkoituskaan muuttaa kenenkään maailmaa tai olla jotenkin ihme ihminen. Olla vaan ihminen. Ylimääräinen käsipari.

Aamupäivällä kävin keskustelua myös vapaaehtoisista vastaavan Michalin kanssa ja kävimme hiukan läpi myös harjoittelun kulkua.
Alkupäässä minua opastaa Peter, joka siis on samassa talossa missä päivittäin toimin. Kymmenen viikkoa menee hyvin pelkästään asukkaiden kanssa. Informaatiota tulen saamaan Michalilta kaikesta mitä tarvitsen organisaatioon ja sidosryhmiin liittyen. Tarkoitukseni on myös suunnitella jokin tapahtuma talon asukkaille.

Loppupää 7 viikkoa, jolloin harjoitteluni koostuu johtamisesta ja kehittämisestä, tulen tutustumaan organisaation johtoportaaseen paremmin, ja toivon mukaan saan jotain uutta tai auttavampaa kehitettyä tänne. Hirrveen hirrrrveen vaikeaa sanoa tässä vaiheessa mitä se voi olla, mutta toivottavasti selviää tässä matkan varrella 😬

Tällä hetkellä suhtaudun hyvin neutraalisti tuleviin kuukausiin. Toivon, että selviän harjoittelustani kunnialla läpi. Ainakin niin, ettei tarvitse uusia kahta harjoittelua 😁 no joo... ei kyllä ajatus naurata lainkaan...

Meitä on tällä hetkellä täällä nuorten talossa 11 asukasta, ja lisää vielä on todennäköisesti tulossa. Kukaan ei ole ainakaan lähdössä. Tämmöselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle selviää tässä kuukauden aikana täytyykö miun anoa pääsyä tuonne ns. vanhusten taloon, jossa on tällä hetkellä vaan neljä asukasta, eikä sinne mahdukkaan kuin seitsemän.
Jos pitää ruveta miettimään talon vaihtoa, niin syy on se, etten pysty nukkumaan täällä kunnon yöunia. Samassa huoneessa saattaa yksi olla menossa sairaala-osastolle yövuoroon, toinen aamuvuoroon ja kolmas iltavuoroon. Loput valvoo höpöttäen yhteisellä puolella iltamyöhään.
Siinä ei paljon auto, vaikka työntää korvatulpat sinne saakka minne päivä ei paista 🙈

Mutta heiiiii... ihan mahtavaa, että jaksoit lukea taas tänään mitä tänne päin mualimaa kuuluu.
En usko, että joka päivä tulee uutta kirjoitettavaa, mutta pysyhän kanavalla, stooria tulee taas, kun sitä alkaa pulppuamaan.