Päivä 0

Rakas päiväkirja.

Laitan tähän alkuun musiikkia, jolla rauhoitin itseni eilen yöuneen. Suosittelen kaikille, joilla päässä pyörii miljoona eri asiaa.

Eilen oli päivä nolla, josta kaikki lähtee etenemään, kuten etenee. Olen sitä mieltä, että yleensäkin asioilla on joku tarkoitus, vaikka sitä ei sillä hetkellä vielä näkisikään.

Eettisellä puolella mietiskelin mielessäni mikä tarkoitus vaikeasti vammaisen ihmisen elämällä on, ja kenelle. Elämä on toki turvattua, ja mistä me tiedämme mitä heidän mielessä liikkuu, mutta isona kysymyksenä on vain MIKSI. Miksi heidän elämästään on tehty näin suunnattoman vaikeaa?

Eilen menin taloon nro 15, kuten toissa päivänäkin, ja kuten tulen menemään todennäköisesti neljä kuukautta tästä eteenkin päin.

Noh, itseppä suostuin kysyttäessä menemään toiselle puolen taloa eri ihmisten pariin, vaikka en vielä ole oppinut kunnolla tuntemaan tätä toista puoltakaan.

Olen tilanteessa, jossa minulla on yksin seitsemän, kaikki lisäksi lähes sokeaa ihmistä perään katsottavana, joista nuorin päättää haluta lähteä eri huoneeseen, vaikka ei saisi.
Mitäpä Maria tekee? Alan lallattaa jotain ihan outoa laulua, joka vain mieleeni pongahtaa. Rauhoitan sillä itseni, jolloin huomaan myös rauhoittavani muut. Tämä nuorinkin alkaa hytkyä paikoillaan.

Osastolla on tapaus, jota varoitetaan lähestymästä. Suuttuessaan hän voi tappaa. Ja suuttua voi toki mistä vain, koska on erittäin vaikeasti vammainen ja sokea. Ilmaisukeinot ovat vähissä. Hän ei voi olla muiden mukana lainkaan.

Mitäpä minulla on mielessä?
Tiesin, että täällä tulee olemaan haastavaa, mutta se kaikki on vasta alussa. Rehellisesti sanottuna toivon, että jossain vaiheessa huomaan viihtyväni. Tällä hetkellä lähinnä odotan, että selviydyn päivästä. Tästäkin meille on kerrottu. Ensimmäinen kuukausi on vaikein.

Silti suosittelen tätä jo nyt kaikille, jotka haluavat osallistua elämän oppikouluun sieltä vaikeimmasta päästä. Tiedän tämän harjoitteluni suoritettua, että voin toimia missä vaan, ja pärjään varmasti.

Nyt rauhoitan itseni somesta ja kaikesta hetkeksi. Kirjoitan tänne taas, kun ajatuksia herää.
Nyt on vaan pakko elää tässä ja nyt.

Eilinen päivä päättyi siihen, että silitin erään asukin päätä, ja hän imi sormeaan, kunnes nukahti.
Maailmassa on kuitenkin vielä paljon hyvää...