Päivä kaksi
Rakas päiväkirja.
Istun tässä etuterassilla ja nautin pienistä auringon hipaisuista. Eilen hymyilin ainakin kerran. Nauranut en ole vielä kertaakaan. On sellainen kalvakka suomalainen olo.
Odotan tältä reissulta myös naurua ja iloa. Sitä, että olisin taas minä.
Eilen tapasimme toisen uuden tulokkaan kanssa vapaaehtoiskoordinaattorimme Peterin ja saimme murusen jo tietoa asioista. Peter tulee olemaan myös minun harjoittelun ohjaajani. Hän on toiminut pitkään opettajana Saksassa. Viimeiset viisi vuotta on tämä ALEH-Negevin vapaaehtoisprojeksti ollut toiminnassa ja vain hyvää on kaikesta seurannut.
Uutena asiana on, että pääsen oppimaan myös hepreaa kerran viikossa. Mahtavaa 👏
Sain myös selityksen sille miksi junassa kaksi siviileihin pukeutunutta nuorta miestä kantoivat rennosti rynkkyjä mukanaan. Täällä sotilas ei saa jättää asettaan minnekään, varsinkaan, jos on esim. pieniä lapsia kotona. Häissäkin tanssiessa on oltava rynkky selässä.
Tästä johtuen Peter totesi, että täällä on turvallista liikkua, myös ilta-aikaan, ja naisihmisenä. Joka paikassa on valvontakamerat ja niitä myöskin seurataan. Ainoa huomioitava asia, ettei lähde kenenkään tuntemattomien matkaan eikä anna kellekään rahaa tms.
Tämä päivä menee tässä ns. kotikulmilla, kun tosiaan TÄNÄÄN on sabatti eikä mikään ole auki eikä yleiset kulkuneuvot kulje. Lähdemme varmaan hieman tutustumaan lähiseutuun, kun huonetoveri saapuu töistä kahden jälkeen.
Jään tänne kuuntelemaan linnun laulua...
Kommentit